Ajattelin nyt ensi alkuun kirjoittaa siitä, miten oma ihoni
reagoi ja elää ja on elänyt viimeisen 25 vuoden aikana. Olen syntynyt
atoopikoksi: 9 pisteen vauva, miinus huonosta ihosta. Jo vauva-aikana kärsin
herkästi vaippaihottumasta ja kuivasta ihosta. Äiti alkoi automaattisesti rasvata
minua perusvoiteilla, sillä on itsekin atoopikko. Myöhemmin neuvolan kautta
sain reseptille perus- ja kortisonivoiteet. Lapsena pahin vaiva oli
taiveihottuma, josta kärsin ainakin n. 5-6 ikävuoteen saakka. Muistan kuinka
taiveihottuma hävisi ja sormien rystyset muuttuivat sileiksi. Luulin ihottuman
olevan normaalia ja että kaikilla oli rystysissä ihottumarupia.
Lapsuuden aikana ihon kunto vaihteli, mutta saunan jälkeen rasvaisella
perusvoiteella rasvaaminen pysyi. Kortisonia käytettiin tarvittaessa, kuuri-
tai kertaluontoisesti.
Noin 13-vuotiaana aloin kärsiä pahasta aknesta, jonka
vuoksi itsetunto laski ja kasvojen ihonhoitorituaalit kehittyivät. Äiti on aina
ollut valveutunut ihon hoitaja ja hankki minulle tuolloin jos jonkinlaisia
epäpuhtaan ihon hoitotuotteita. Kävin myös 4 kertaa vuodessa ihon
puhdistuksessa kosmetologilla. Muutamia kertoja kävin ihotautilääkärillä, enkä
saanut juurikaan apua nuoren iän vuoksi: lääkekuurit olivat yhtä tyhjän kanssa
ja voiteet eivät saaneet aikaan merkittävää parannusta. 17-vuotiaana tapaamani
ihotautilääkäri totesi heti minut nähdessään, että tuo vaiva on hormonaalinen
ja kirjoitti ehkäisypillerireseptin. Finnit ja muut epäpuhtaudet katosivat
viikossa. Katkera olen tuosta pitkästä piinasta, jonka jouduin nuorena
kestämään ihon vuoksi. Muistan itkut ja punoittavan ihon finninen puristelun
jälkeen. Vieläkään en mielellään katsele valokuvia tuolta ajalta, sillä kokemus
omasta rumuudesta oli niin syvässä.
Nykyään elämä on hiukan helpompaa. Iho pysyy säännöllisellä
rasvauksella kunnossa, harvemmin mitään vahvoja kortisonivoiteita tarvitsee
edes käyttää.
Noin vuosi sitten lääkäri vaihtoi ”rasvaisemmaksi”
perusvoiteekseni keholle Ceralanin (en kuollaksenikaan muista, mitä sitä ennen
käytin? Novalania?). Kasvoihin ja kesäaikaan koko kehoon käytän Humektania,
joka on lempparini perusvoiteista. Aina välillä yritän käyttää ”oikeita”
kasvojen kosteusvoiteita, mutta Humektan on ainut, joka estää ihon kuivumista
tehokkaasti. Apolar-voide on oikeastaan ainoa kortisonia sisältävä tuote, jota
käytän säännöllisen epäsäännöllisesti silloin kun kutina iskee. Usein rasvaan
koko kehon saunan/suihkun jälkeen Apolarilla n. kerran kuussa tai harvemmin.
Novalan on tällä hetkellä myös yksi suosikeistani ja käytän sitä talviaikaan
kasvoihin. Välillä tuntuu, että se on ainut tuote, jolla saa kasvojen kireyden
helpottamaan.
Pitkään ihonhoitohuoleni ovat liittyneet kutiavaan kroppaan,
mutta pari vuotta sitten kasvojen iho alkoi käyttäytyä ongelmallisesti. Muuton
yhteydessä silmänympärykset muuttuivat punakoiksi ja sama punakkuus jatkui
poskille. Näytin siltä, kun olisin valvonut ja itkenyt viikon putkeen. Ongelma
alkoi helpottaa vasta Oftan Dexa silmänympärysvoiteella, joka on reseptilääke
(ei kuvissa). Tämä vaiva tuppaa välillä tulemaan takaisin ja häviämään samalla
hoitokuviolla, en vaan tiedä, miten sitä voisi ennaltaehkäistä. Viime jouluna
kasvojen iho lehahti yhdeksi suureksi ja kutiavaksi ihottumalaikuksi, joka
raapimisen seurauksena valui jopa visvaa. Mikään ei tuntunut auttavan ja
lopulta päädyin rasvaamaan koko kasvojen ihon Protopic –voiteella, joka on myös
reseptilääke. Voitelun seurauksena valvoin koko yön, sillä Protopic aiheuttaa
iholleni todella ikävää polttelua ja pyrin aina selviämään mahdollisimman
pitkään, ennen kuin voiteeseen tartun. Avun olen voiteesta kuitenkin aina
saanut ja niin myös tällä kertaa. Sen yhden rasvauskerran ja valvotun yön
jälkeen rasvaisilla perusvoiteilla iho parani ja palautui muutamassa päivässä!
Muut tuossa yllä olevassa kuvassa olevat voiteet ovat Avenen
silmänympärysvoide, jota käytän arkisin jos silmäluomilla ei ole ihottumaa.
Myös Avenen Cold Cream, joka helpottaa talviaikaan kuivaa ihoa vaihtelevasti ja
yksi lempituotteistani Biothermin Aquasorce Non spot ”emergy hydration mask”
eli hätätilanteisiin käytettävä naamio, jota itse käytän jättämällä sen yön
ajaksi kasvoihin saunan jälkeen. Toisinaan kasvojen iho on niin huonossa
kunnossa, että naamio kirvelee ihoa. Tällöin yleensä huuhdon sen pois ja käytän
jotain toista tuotetta ja myöhemmin (esim. seuraavana päivänä) naamiota. Pidän
tätä tuotetta kuitenkin parhaana kasvojen ihon ongelmia ennaltaehkäisevänä
tuotteena.
Edellä olevassa kuvassa käsirasvani Avene Cold Cream Hand
cream, eli samaa tuoteperhettä kuin yksi kasvovoiteistani. Huuliin ja välillä
esim. nuha-aikaan rikkoutuneisiin ja kipeisiin sieraimiin perinteinen
Bepanthen. En käytä tavallisia huulirasvoja enää ollenkaan. Jalkaterieni iho
pysyy kohtuullisen hyvänä läpi vuoden, mutta välillä sipaisen niihin Dermosilin
Carbamide Foot creamia (ja joskus jopa käsiin, hui!). Yksi tehokkaimmista
jalkavoiteista mihin olen tutustunut. Muutenkin Dermosilin muut tuotteet
kiinnostavat ja olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia niistä!
Välillä yritän (ja pystynkin!) elämään kuin normaalit ihmiset
ja silloin käytän kasvojen kosteusvoiteita Biotherm Aquasorce Rich Cream for
dry skiniä, joka jättää ihon ihanan pehmeäksi jos kasvojen iho siis on jo
valmiiksi hyvässä kunnossa! Tämä on meikin alle yksi lempituotteistani. Toinen,
joka paremmin kosteuttaa ihoani on SensiPlus+ Hydrasilk rich special care ream –
spf 10. Tätä tuotetta myyvät ilmeisesti vain kosmetologit. Tykkään tuotteesta,
sillä se pitää kosteutta yllä iholla pitkään. Jostain syystä saan voidetta sitä
usein silmiini (?!?) ja kylläpä kirvelee ja ärsyttää!
Kuvat on otettu puhelimellani, joten laatu on mitä on. Saan mahdollisesti paremman kameran pian käyttööni!
Hirvittävän pitkä postaus, pahoitteluni! Toivottavasti
jaksoitte lukea J ja toivottavasti herätti ajatuksia tai sait apuja. Mielelläni kuulen myös
muiden kokemuksia rasvojen maailmasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti